Ohikulkumatkalla

Elämässä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä paikassa jos toisessa. Osan tapaat torilla kun otat kuvan turisteista ja osan taas parin promillen kännissä baarissa päätyen kämpille hellyyttä jakamaan. Ihmisiä tapaa rannalla ja ihmisiä tapaa festareilla, moni miettii että missä niitä sosiaalisia kuvioitaan saa helpoiten kasvatettua. Puistokemisti on huomannut, että sillä ei ole mitään väliä missä ihmisiin törmää jos vaan on vähän itsevarmuutta avata suunsa. Tietenkin pitää muistaa mestoille sopiva tyyli.

Itse olen hoenzuussa punkkaillut noin vuoden verran ja ystäväni jonka tänne muutin joku aika sitten, hällä on silti pirusti enemmän tuttuja. Sinänsä me olemme persooniltamme täysin vastakohdat. Molemmat sanavalmiita ja halutessaan mukavia kavereita tosin, mutta tässä päässä joku mutteri on vähän vääntynyt. Siitä yleensä seurauksena haluttomuus tutustua ihmisiin, turha nähdä vaivaa kun ei ole pakottavaa syytä.

Miettikääpä kaikkia niitä ihmisiä jotka olette tunteneet muutamaa hassua lausetta paremmin elämänne aikana ja laskekaa siitä sitten ne joiden kanssa pidätte vieläkin yhteyttä. Voin vannoa, että aika kiitettävästi numero pienenee. Joku voisi sanoa että niinhän se elämä menee, minä sanon että ei mene jos ei halua. Ihmisistä huomaa melko pian josko ne ovat tulleet jäädäkseen vai haihtuvatko numerot puhelimesta seuraavan muuton yhteydessä.

Onko tuollaisissa tuttavuuksissa sitten mitään pahaa? Ei, niitä ei vaan pidä sekottaa minkään muun kuten aidon ystävyyden kanssa. Niin ja muistakaas lapset että ne facebookin kaverimäärät on hallituksen keksimä fiktiivinen valhe jolla ei ole mitään tekemistä ulkopolitiikan linjanvetojen saati yleensä totuudenkaan kanssa.

Mä kellun eteenpäin, naamani veteen päin //
aallokot takana, tyyntä mun edessäin //
koitan muistaa mitä kävi kenet näin //
paljon unohtunu elämä vaan menee näin //

Keksi sille joka hiffaa biisin, ette te meinaan kuitenkaan.