Rakkautta pahimillaan
kesäkuu 30, 2008
Olin tänään puhelimessa äitini kanssa, kertoi kuinka olen hankala jälkeläinen töppäilyjeni, asenteeni, elämänkatsomukseni, uskomuksien ja typeryyteni tähden. En kiellä yhtäkään edellisistä.
Elettyyn ikään nähden on tullut aiheutettua surua ja kyyneliä pienen kylän verran.
Seurustelusuhteet on helppo laittaa pakettiin ja numerot poistaa kännykästä, muuttaa pois yhteisestä kämpästä. Erilainen rakkaus, äidillinen tai isällinen rakkaus taas on nihkeä juttu.
Olen kuullut lukuisia kertoja kuinka minusta ei haluta enää kuulla ja ymmärrän sen. Viikon päästä se puhelin taas soi ja asiat sovitaan.
Mikä meni vikaan, kysyvät hyvät ihmiset. Hyvät ihmiset eivät tiedä helvettiäkään siitä miten maailmassa voi lähteä väärälle raiteelle. Se on vähän kuin junaradalla eikä pakkia ole.
Siitä liittymästä joudut sivuraiteelle niin siellä mennään eikä pois päästä. Ehjä koti, frendit, harrastukset ja mukava koulu ei takaa mitään menestystä.
Ei ole aikaisemmin tullut ajateltua tätä näin. Mitään en tosin kadu, se mitä on tehty niin on tehty eikä anteeksi pyydellä vaikka väärässä oltaisiin. Sehän on heikkouden merkki. Ei mulla tässä kummempia.
TJ -7, Mutsille terveisiä, sori:
