Whaa?

Eipä ole ehtinyt kirjoitella kuukausiin, intti jatkuu ja fiilikset aika katossa. Märässä poterossa kyhjöttäminen on vaihtunut mukaviin hommiin joista on oikeasti siviilissä hyötyä ja päivät menee erikoiskomennuksella töölössä.

Takana ne ajat kun mietti että voi helvetti tätä on vielä paljon. Alle neljä kuukautta ja sitten voi jatkaa työelämässä puhumattakaan aloilleen asettumisesta tai matkustelusta.

Mutta kun taaskaan ei jouda sen kummemmin selittelemään niin annetaan jälleen biisin puhua puolestaan. Joensuuhun kaikki hyvät, pärjäilkää.

They say I’m a natural born pessimist — and that’s fuckin’ wild/

Must’ve come with my mother’s smile and father’s bullheadedness/

I pull ahead and get pulled back, but I keep struggling/

Son, I feel like I couldn’t catch a break beat juggling/

Still I reach upward and on, and proceed trudging along/

But the scene’s shrugging us off, so…
I just remember that every dream comes with a scar when I see something I want/

When it seems nothing is wrong, well — I gotta keep telling myself to stop/